Tämän viikon haasteen aiheena on rumuus. Osallistumisohjeet voi tarkistaa täältä.

Tärkeää: ohjeissa puhutaan staattisesta osoitteesta eli permalinkistä eli määrätyn kirjoituksen pysyvästä omasta osoitteesta. Kommenttilootassa kysytään kotisivun osoitetta, mikä on Runotorstain yhteydessä hieman harhaanjohtavaa. Toivoisimme, että laittaisitte haastekirjoituksenne suoran osoitteen tuohon kotisivu-kohtaan. Silloin voimme siirtää linkin osoitteen suoraan ylös haastetekstiin. Jos emme huomaa tai ehdi tarkistaa, että linkki vie suoraan haasterunoon, jää muille lukijoille myöhemmin selailun vaiva heidän etsiessään haasteeseen liittyvää tekstiä kyseisen blogin kirjoituksista. Jokaisen kerrankin osallistuvan blogin kotivun osoitteen olemme liittäneet linkkilistaan. Jos jonkun blogi sieltä puuttuu tai siinä on väärä osoite, kannattaa asiasta ilmoittaa meille.

Valokuvatorstaissa
käsitellään tällä viikolla myös rumuutta.

Kesäterveisin Maria ja Tui, joka jää blogitauolle eikä vähään aikaan kommentoi kiinnostavia runojanne. Moderoijina toimivat Luke ja Maria.

Torstai 13.7.

Taikkari: Taikkarin mäellä

SusuPetal: SusuPetal

Sikuri: Sikuri II

Savi: Savienkeli

Jonezo: Viritys on vaihtunut

PeeTee: ...Ennen päivänlaskua ei voi...

Karpalo: Tärkeimmät asiat

Sirpa: Harvennettu arpi

Rita Mentor: Rita Mentor

Kirsti: Kirjailijan häiriöklinikka

Jenni: Jemory

Leonoora: Kynä kädessä

Tuomo: Puujalka

Petja Jäppinen: Sanoma ihmiskunnalle

Siiri: Sanattelua

Paula: Harmaita aavistuksia

Sari alias Lady Baffles: Keksi

Tris: Tris

Varasana vasarana: Isopeikon sanavarat

Mediaope: Mediaopettajan päiväkirjoja

Itte: Myllerryksissä

Uuh-Sivusta: Sivusta

Tuomo: Puujalka (runo nro 2)

Ritviecav: Paperivuorineuvoksen pakinat 

Sami V.: Sanojen reunoilla saranat

Minttu: ...ja niin ne taivaassa toisillensa valetut löysivät toisensa...

EV: Arina - Lyhyet raapaisut

Diogenes: Diogenes -erään avoin valehdeltu elämä

Henkka: Harhalogi (beta)

Tommi: Katson ulos ikkunasta

Perjantai 14.7.

Theokratie: Theokratie - nyt puhuu jumala

Winnie: Winnien blogi

Merja: Juolahdukset

Kops: Kops

Roosa: Meren rannalla


Lauantai 15.7

Auriga: Minun sanani - Mietteitä ja kysymyksiä?

Emmi: Aamiainen Tiffanylla

 

Sunnuntai 16.7

Laura: Ikuisuus on helppo saada hetkeen mahtumaan

Kati: Haavahuone

Bambi: Paljon melua tyhjästä

 

Maanantai 17.6.06

Matkalla: Ulos itsestäänselvyyksistä

 

Tiistai 18.7.00

Saara: Saaran blogi

Emaliastia: Peltikolisee

Aallotar: Heimopäällikkö

Liisa: Liisan jutut

 

Keskiviikko 19.7.06

Elegia: Kello viiden tee - syanidilla, kiitos