Tommi Römpötti julkaisi blogissaan Katson ulos ikkunasta oman käännöksensä eräästä Lawrence Ferlinghettin runosta/tekstistä - miksi sitä haluaakin kutsua - nimellä Haasteita nuorille runoilijoille (7.6.2006). Teksti sopii loistavasti Runotorstaihin, joten kääntäjän luvalla se julkaistaan nyt tällä Runotorstain lukijoiden iloksi. Johdantona toimii Tommin alun perin Hämeen Sanomissa 12.7.2002 julkaisti arvio Markki Inton Ferlinghetti-suomennoksesta Nämä ovat minun virtani (Sammakko 2002). Lawrence Ferlinghetti, olkaa hyvä!

********************************************************************************************************************************

Lawrence Ferlinghetti: Nämä ovat minun virtani. Runoja 1955-2000.
Suom. Markku Into.
Sammakko 2002. 96 sivua.

UUTISIA TIETOISUUDEN RAJAMAILTA

Jos kadulla pysäyttää satunnaisesti ihmisiä ja kysyy, kuka on Lawrence Ferlinghetti, ovat tietäjät harvassa. Mutta jos kysyy Allen Ginsbergistä, asia on aivan toinen. Hänet tuntevat lähes kaikki, mutta harva tietää, että se, joka sai syytteen Ginsbergin pahennusta herättäneen, beat-runouden merkkipaalun, Huuto-runon julkaisemisesta (1956), oli Lawrence Ferlinghetti.
        Toisessa maailmansodassa laivaston kapteeniluutnanttina ollutta ja sodan jälkeen Pariisin Sorbonnessa opiskellutta Ferlinghettiä voi hyvällä syyllä nimittää beatin taustapiruksi. Vuonna 1953 hän perusti San Franciscoon City Lights –kirjakaupan ja pari vuotta myöhemmin samannimisen kustantamon, jonka oli tarkoitus tehdä runoudesta helpommin lähestyttävää. Tavoitteeseen on päästy komeasti: kustantamon Pocket Poems –sarjassa on ilmestynyt viitisenkymmentä kokoelmaa ja kirjakauppa on yksi kirjallisuuden ystävien pyhiinvaelluspaikoista.
        Runoilijana Ferlinghetti ei ole ollut samalla tavalla esillä kuin Ginsberg, mutta hänenkin runojaan on Yhdysvalloissa myyty määriä, joista useimmat runoilijat eivät näe edes unta.  Onkin korkea aika saada Ferlinghettin runoja myös suomeksi. Markku Inton suomentaman valikoiman Nämä ovat minun virtani runot ovat vuosilta 1955-2000. Aika on niin pitkä, että runoilijan muutokset ja toisaalta teemojen muuttumattomuus käy selväksi.
        Ferlinghetti viehättyy eri asioista kuin omissa runoissaan kiimaiseksi yltyvä Ginsberg. Hän osoittautuukin nopeasti kiinnostavammaksi kuin beatin mediakeulakuva. Toistuvia aiheita ovat vanheneminen ja runoilijuus, taiteen ja yhteiskunnan muutosten herkkätuntoinen kokeminen. Kaiken keskeisenä vertauksena on valo ja sen kiistaton kulku. Runossa "Ohjeita maalareille & runoilijoille" pohditaan taiteilijan valinnanvapautta, oman ajattelun, moraalin ja havainnon välistä suhdetta. Koska valo on alati vaihtuva, "kaupunki ajelehtii / ankkuritta valtamerellä" ja  "sinä voit maalata oman toden valosi".
        Kustantamonsa www-sivuilla Ferlinghetti esittää useita kymmeniä impressionistisia runouden määritelmiä: hänelle runous kertoo muun muassa uutisia tietoisuuden rajamailta. Kyse ei kuitenkaan ole surrealistisesta absurdiudesta vaan suoruudesta, joka on yksilöllistä.  Ferlinghettin runovirrat eivät selkeydestään huolimatta ole yksiulotteisia, yhden lukukerran kestäviä kyhäelmiä; uusia käytäviä tuntuu löytyvän joka lukukerralla.
        Esimerkiksi kulutuskulttuurin lumeesta herättelemään pyrkivässä runossa "Vieraantumisen johtaja" tämä johtaja on rankimmillaan. Ironian terä taskussaan hän kiertää tavaratalo Macy'siä, jonka kerrokset hän rinnastaa Danten helvettiin. Runoilija komentaa: "Ryhdistäytykää / ja laskeutukaa Macy'sin alakertaan / Ja hotkikaa tienne ylös / tämän luokattoman yhteiskunnan / seitsemän kerroksen läpi / yläkerrassa Luotto-osasto / missä varmasti jonkinlainen ilmestys tapahtuu". Parhaimmissa runoissaan Ferlinghetti tuomitsee kiireen ja vaatii seisahtumaan ja yksinkertaistamaan elämää kuin Henry Thoreau metsäelämän mietteissään.
        Ferlinghettin voima on moniulotteisen sisällön lisäksi ilmaisun vaihtelevuudessa: beatmäisestä kiivaasta ryöpytyksestä hypätään sujuvasti laajojen historiallisten viitepisteisteiden varaan kytkeytyviin tilannekuviin. Ainoa asia, joka ihmetyttää, on runojen sinne tänne roiskittu asettelu, jolle ei useinkaan tunnu motivoidulta. Mutta sekään ei haittaa, koska Markku Inton suomennokset ovat kerrassaan nautittavia. Ferlinghettin innostunut puhekielen rytmi tykyttää suomeksikin kuin valtimo, jolkottaa kuin uupumattoman hevosen laukka ja yllättää kuin räjähtävä ilotulitusraketti, josta aukeaa valonsäikeitä odottamattomiin suuuntiin. Ferlinghetti on Suomessa melko tuntematon suuruus, mutta toivottavasti ei kauan.

Copyright: Tommi Römpötti

                Kuva täältä.
               


Lawrence opastaa haastamalla

Lawrence Ferlinghetti luki seuraavan tekstinsä ensimmäisen kerran ääneen seitsemänsillätoista San Franciscon High School Poetry Festivaaleilla huhtikuun kolmantena päivänä 2001. Olen suomentanut tekstin, jota ehkä runoksikin voi kutsua, kokoelmasta San Francisco Poems. Runoilijan äännellessä ohjeitaan ensi kerran, tarkkaavaisia kuulijoita oli varmasti paikalla. Nyt kannattaa olla tarkkaavainen, jos osallistuu taas huomenna Runotorstaihin. Ja muutenkin.


HAASTEITA NUORILLE RUNOILIJOILLE


Keksi uusi kieli, jota kaikki ymmärtävät.

Kiipeä Vapauden patsas.

Tavoittele saavuttamatonta.

Suutele peiliä ja kirjoita mitä näet ja kuulet.

Tanssi susien kanssa ja laske tähdet, nekin joita et näe.

Ole naiivi ja viaton kuin olisit vasta astunut maan kamaralle (itse asiassa niinhän me olemmekin) ja olisit ihmeissäsi siitä, mihin olet tupsahtanut.

Kirjoita elävää sanomalehteä. Ole ulkoavaruudesta tullut reportteri, joka lähettää juttuja lopulliseen sulkeumaan uskovalle toimituspäällikölle, joka ei tahdo kestää kuumuutta.

Kirjoita loputonta runoa elämästäsi maapallolla ja muualla.

Lue ihmiskielen rivien välit.

Vältä nurkkakuntaisuutta, tähtää yleismaailmalliseen.

Ajattele subjektiivisesti, kirjoita objektiivisesti.

Ajattele laajoja aatoksia lyhyissä lauseissa.

Älä osallistu runokoulutukseen, mutta jos kuitenkin osallistut, älä opi "kuinka" vaan "mitä" (Mistä on tärkeätä kirjoittaa?)

Älä kumarra kriitikoita, jotka eivät itse ole kirjoittaneet mestariteosta.

Vastusta paljon, tottele vähemmän.

Vapauta salaa jokainen häkissä näkemäsi olento.

Kirjoita lyhyitä runoja lintujen äänellä. Tee lyriikastasi todella lyyristä. Linnunlaulu ei todellakaan ole koneiden tuotosta. Kirjoita runoillesi siivet lentää puiden latvoihin.

Taajaan lainattu William Carlos Williamsin lausahdus "Ei ideoita vaan asioita" on ok proosassa, mutta lyriikan se tappaa, koska "asiat" eivät elä.

Älä kaivele omaa napaasi ja luule, että löydökset ovat tärkeitä myös koko muun maailman mielestä.

Muista kaikki, älä unohda mitään.

Kirjoita rajalla, jos löydät sellaisen.

Lähde merelle tai kirjoita lähellä vettä ja souda itse omaa venettäsi.

Käy vuoropuhelua ajattelevien runoilijoiden kanssa. Heitä on vaikea löytää.

Ole toisinajattelija. "Ensimmäinen ajatus, paras ajatus" ei ehkä johda suureen runouteen. Ensimmäinen ajatus voi olla kaikkien huonoin.

Mitä mietit? Mitä sinulla on mielessäsi? Lopeta mumina ja avaa suusi.

Älä ole niin avarakatseinen ja avoin, että aivosi tippuvat pihalle.

Kyseenalaista kaikki ja jokainen. Ole vastaan, kyseenalaista jatkuvasti todellisuus ja vallitseva tila.

Ole runoilija äläkä kulkukauppias. Älä tarjoa palveluksia, älä ole lukijoiden, kustannustoimittajien tai julkaisijoiden parittaja.

Tule ulos kaapista, siellä on pimeä.

Vedä kaihtimet ylös, avaa suljetut ikkunat, nosta kattoa, ruuvaa lukot irti ovista mutta älä hukkaa ruuveja.

Sitoudu johonkin muuhun kuin itseesi. Ole sen suhteen militantti tai hurmioitunut.

Kuusitoistavuotias runoilija on vain kuusitoistavuotias. Nelikymppinen runoilija on runoilija. Ole molempia.

Herää ja urinoi. Maailma on tulessa.

Copyright: Tommi Römpötti

Saimme Viidenneltä roolilta luvan liittää hänen kirjoituksensa Säkeitä sotkuna (25.5.2006) Runotorstaihin. Tässä näkökulmia kirjoittamiseen:

Säkeitä sotkuna

Vaikka en runoja kirjoitakaan, pähkäilen omalla tavallani Runotorstain ensimmäistä aihetta: uutta, uudistumista. Jokainen kirjoittaja tuntee sen epätoivoa tihkuvan hetken, kun käsillä on uusi työ. Nimikin on tietokoneiden myötä muuttunut – valkoisen paperin kammosta on tullut tyhjän näytön kauhua.

Dead line on paras muusa, kuuluu freelancereiden hokema numero yksi. On totta, että aikaraja pakottaa tekemään työn valmiiksi, mutta tekstin synnyttäminen vaatii kosolti muutakin. Kirjoittaminen on tavallaan jäävuoren huippu, jota edeltää usein pitkäänkin kestänyt ennakkovalmistelu. Vauhtiin pääseminen, kieleen siirtyminen, vaatii myös lämmittelyä. Itse vietän ensihetket tietokoneen ääressä rutiinitöitä tehden, sähköpostiviestejä lukien ja niihin vastaillen. Pikku hiljaa sormet alkavat juosta näppäimistöllä yhä nopeammin, ja siirtyminen varsinaiseen työhön tapahtuu sitten, kun alan kuulla mielessäni valmiita lauseita. Toisinaan ne hivuttautuvat esiin hitaasti madellen, joskus pää on yhtäkkiä täynnä toisiinsa törmäileviä sanoja, jotka vaativat päästä näytölle hetikohtapiannyt!

Kirjoittaminen vaatii ennen kaikkea tiukkaa itsekuria. Tietokoneeni on auki koko päivän, mutta en istu sen ääressä jatkuvasti. Olen oppinut, ettei ajatuskatkon tullessa pidä jäädä koneen ääreen junnaamaan, vaan silloin kannattaa tehdä jotakin muuta: viedä roskat, lajitella pyykit, juoda rauhassa kupillinen kahvia. Antaa ajatusten muovautua. Olen myös aiemmin blogissani kertonut tehneeni itsestäni tietoisesti Pavlovin koiran. Hetkinä, jolloin kone ei kerta kaikkiaan käynnisty, laitan soimaan Jean Sibeliuksen toisen sinfonian. Tänään ei kansallissäveltäjään ole tarvinnut turvautua, vaan naputtelen leppoisasti jammaillen Frankie-boyn seurassa.

Juttujeni rakenteen ja näkökulmat työstän usein kävellen. Tiedän monia kirjoittajia, jotka tekevät samoin. Yksi viehättävimmistä kirjoitustyön kuvauksista löytyy Ritva Haavikon toimittamasta teoksesta Kirjailijat puhuvat (SKS, 1976), jossa Tulenkantajiin kuulunut Elina Vaara kertoo "kävellyistä runoistaan". Ennemmin kuin kirjoituspöydän ääressä istuen, hän etsi runoilleen rytmiä liikkeellä. Mieleen tulleet asiat hän merkitsi kiireesti muistiin mille tahansa paperinpalalle. Usein hyppysiin osui Klubi 7 -niminen savukerasia, jonka pohjaan ja kanteen Vaara raapusti "säkeitä sotkuna", kuten hän itse sanoo. "Tuntuu kuin luomisprosessia olisi edistänyt se, ettei ollut tarjolla oikeita kirjaanviemisvälineitä, jopa tuo savukerasian pahvin tai paperilapun ahdas tilakin saattoi kiihdyttää."

Niinpä. Miten monta kertaa olen itsekin kävelyretkilläni kironnut sitä, ettei taskuistani löydy kunnon paperia, vain rutattuja kassakuitteja ja pehmeiksi nuhjaantuneita nenäliinoja. Mutta miten ihana onkaan se hetki, kun epämääräisenä ajatusmössönä vellonut lause löytää muotonsa. Vaikka olen kirjoittanut ammatikseni jo yli 20 vuotta, sanojen syntyminen tuottaa yhä edelleen iloa. Ja uuden löytäminen, olipa se miten pientä ja haurasta tahansa, palkitsee aina.

Lisäys klo 17.30
Kävin työstämässä huomista kirjoitustyötä ja suunnistin merenrannalla sijaitsevalle lintubongareiden tornille, jossa ihailin lapintiiran taidokasta lentonäytöstä. Paluumatkalla näin ensimmäiset kielot. Ja miten huumaavasti tuomi tuoksuukaan. Luonnon ihmeistä toivuttuani kehitin jutulle otsikon. Ei hullumpi kävelyreissu.

Copyright: Viides rooli