Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Viikottain vaihtuva haaste - sana, kuva, teksti - houkuttelee kirjoittajia osallistumaan omalla runollaan.
Kategoriat
19.05.2011 - 00:05


Aivan ensimmäiseksi toivotan lämpimästi tervetulleiksi torstaiblogien toimituskuntaan Unan maailman Unan ja Preivin Hirliin, jotka ovat lupautuneet Runotorstain toimittajiksi. Hienoa saada uusia toimittajia mukaan, nyt varmaan linkityksetkin ehtuvät paremmin sivulle esiin. Tervetuloa, Hirlii ja Una!

Tällä kertaa haasteena on tekstilaina, joka on poimittu Merja Otavan alun perin vuonna 1959 ilmestyneen, omana aikanaan erittäin suositun nuortenkirjan Priskan alusta. Kirjoittakaa runo tekstinäytteen herättämien ajatusten pohjalta. Valokuvatorstaissa kuvataan saman haasteen innoittamana. Muistakaa teoksen lähdeviite, jos lainaatte tekstiä omassa blogissanne.
 

"Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen." Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)

 
Osallistujat:
 

27. Viivu

26. Crizzy

25. Johanna

24. JL

23. Raila

22. Maria

21. Haneli

20. Edgar

19. Puujalka

18. Albatrossi

17. Esa Suomaa

16. Erikeeper

15. Ari

14. Hirlii

13. Hihat

12. Pete Q

11. Puujalka

10. Arleena

9. Unelmikko

8. John

7. Alastalo

6. Una

5. Hilbert

4. Runopasanen

3. Careliana

2. Lachesis

1. Harmaasusi


 

Oh-show-tah Hoi-ne-ne kirjoitti 19.05.2011 - 05:16
KESÄYÖT NUKKUU TUNNiSSA
Lachesis kirjoitti 19.05.2011 - 10:40
Veden muisti
Careliana kirjoitti 19.05.2011 - 12:10
Aurinko ja kuu
runopasanen kirjoitti 19.05.2011 - 12:52
kiertoliikettä
Hilbert kirjoitti 19.05.2011 - 13:01
Kuu innoitti
Una kirjoitti 19.05.2011 - 14:04
Aurinko kun päätti retken...
Alastalo kirjoitti 19.05.2011 - 14:23
Taas harvakseltaan mukana
John kirjoitti 19.05.2011 - 16:16
Tykkäsin aiheesta :)
unelmikko kirjoitti 19.05.2011 - 17:35
Auringosta länteen...
arleena kirjoitti 19.05.2011 - 19:25
Jo kajastaa.
Puujalka kirjoitti 19.05.2011 - 19:40
Lainattua valoa
Pete Q kirjoitti 19.05.2011 - 20:02
osallistun
Hihat kirjoitti 19.05.2011 - 20:09
Priska.
Hirlii kirjoitti 19.05.2011 - 23:26
mukana
Ari kirjoitti 19.05.2011 - 23:41
Mukana
erikeeper kirjoitti 19.05.2011 - 23:42
neen, neen, neen, neen!
Esa Suomaa kirjoitti 20.05.2011 - 07:27
Hys... Tätä hetkeä ei saa lausua ääneen...
Albatrossi kirjoitti 21.05.2011 - 18:31
Aurinko ja Kuu
Puujalka kirjoitti 22.05.2011 - 08:08
Puujalka kirjoitti vielä neljännen runon luettuaan Albatrossin Aurinko ja Kuu :)
Edgar kirjoitti 22.05.2011 - 19:45
(:
haneli kirjoitti 23.05.2011 - 02:20
Täysi
Maria kirjoitti 23.05.2011 - 21:38
Kuu tanssii parketilla.. :)
Raila kirjoitti 23.05.2011 - 22:13
Haikeasti mukaan
jl kirjoitti 25.05.2011 - 00:06
mukana
Johanna kirjoitti 25.05.2011 - 03:10
Meinasi jäädä väliin, mutta syntyihän se sieltä. Tai ainakin jotakin kötöstin.
Crizy kirjoitti 25.05.2011 - 16:35
Mukana ollaan. :)
Viivu kirjoitti 25.05.2011 - 17:13
Mukana
Jouni kirjoitti 26.05.2011 - 16:19
.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sääntöjä

1. Runotorstai on runoja lukevien ja kirjoittavien ihmisten kohtauspaikka.

2. Haasteisiin saa osallistua vain omilla runoilla. Tekijänoikeuksia kunnioitetaan.

3. Lukijoiden vinkit, suositukset ja runo-esittelyt ovat tervetulleita. Nämä eivät kuitenkaan liity viikoittaisiin haasteisiin. Muiden kuin omien runojen esittelyn yhteyteen liitetään asianmukaiset, mahdollisimman tarkat tiedot mahdollisesta siteeratusta materiaalista. Näistä annetaan tarkempia ohjeita blogin kehittyessä.

4. Osallistujia kannustetaan rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit.

5. Sääntöjä muokataan tarpeen tullen. Muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.

 

Osallistumisohjeet
Voidaksesi osallistua, sinulla on oltava oma blogi. Kirjoita annetusta haasteesta runo blogiisi, julkaise runo, kopioi runopostauksen pysyvä osoite. Ilmoita Runotorstain kyseisen haasteen kommentteissa osallistumisestasi ja liitä runosi pysyvä osoite kommentin Kotisivun osoite -ruutuun. Osallistumisaikaa on viikko eli seuraavaan keskiviikkoon asti.

Ongelmissa voit kääntyä puoleemme joko Runotorstain kommenteissa tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse:
torstaiblogit ät gmail piste com.