Kirjailija
itse kertoo, että novelli on kirjoitettu Aretha Franklinin "Don't Play
This Song" -kappale taustamusiikkina. Kirjoittakaa tekstin herättämistä
tunnelmista ja ajatuksista. Osallistumisohjeet voi tarkistaa täältä. Kun kirjoitatte kommenttiviestin, muistakaa laittaa kotisivuosoiteen kohdalle kirjoituksenne pysyvä osoite.
Jos
haluatte vaikuttaa runotorstain tulevaisuuden aiheisiin, kirjoittakaa
rohkeasti postia moderaattoreille ja ehdottakaa aiheita.
Kirjoittamisen iloa!
Maria, Tui ja Luke.
Osallistujat:
Torstai 17.8.
taikkari: taikkarin mäellä
SusuPetal: SusuPetal
Suojakänni: Suojakänni
Mediaopettaja: Mediaopettajan päiväkirjoja
Kati n.: Raapimisjälkiä
Savi: Savienkeli
allyalias: tilitysnurkka
Sami V.: Sanojen reunoilla saranat
Hermanni: viisikymppisen mietteitä
Sirpa: Harvennettu arpi
Merja: Juolahdukset
Tommi: Katson ulos ikkunasta
Minttu: ... ja niin ne toisillensa taivaassa valetut löysivät toisensa...
Hallatar: Hallatar
Joni: ...ja niin ne toisillensa taivaassavaletut löysivät toisensa...
Jenni: Jemory
Anna: Eriössä
Ruusu: Ruusuttaren blogi
Kirsti: Kirjailijan häiriöklinikka
Tris: Sirt
Emmi: Aamiainen Tiffanylla
Janka: Janka's Log, stardate 2006
riirii: viidenkympinvuodatusblogini
Laura: Ikuisuus on helppo saada hetkeen mahtumaan
fil.uimamaist.: Filosofian uimamaisteri
Minoriina: Varvastanssi
Tuomo: Puujalka, toinen runo, kolmas
Liisa: Liisan jutut
Winnie: Winnien blogi
Sanavara: Isopeikon sanavarat
Sikuri: Sikuri II
Alma: Alma
Bambi: Paljon melua tyhjästä. toinen runo
Sari eli Lady Baffles: Keksi
18.8.2006
Varsuli: Varsulin runot
Pantteri: Tanssiva harmaa pantteri
PT: ... Ennen päivänlaskua ei voi...
Theokratie: Nyt puhuu jumala
ritviecav: paperivuorineuvoksen pakinat, uusi versio ja toinen runo
Aallotar: Aallottaren astialla
aiheen-vierestä-Sivusta: Sivusta
Turparulla: Turparulla
Muikku: muikku
Lauantai 19.8.
Rita Mentor: Rita Mentor
Sigurd Sabelhjärta: Ex nihilo
Jonezo: Viritys on vaihtunut
haukottelija: haikunkaikun
hihat: Pitkä siima
Sunnuntai 20.8.
Fert: Haikuja
Hahmo: Kiltin tytön blogi
Sivuaskel: Tuuli sadetta lietsoo
Maanantai 21.8.
Karri: Muisti|kirja
Bambi: Paljon melua tyhjästä
rHelinä: Värityskirja
Hanhensulka: Dionysoksen kevät
Romu: Tyttö on romuna
Tris: Tris
KaHJo: Perhepotretti
Jukka Laajarinne: Lastenosasto
|
|
1. Runotorstai on runoja lukevien ja kirjoittavien ihmisten kohtauspaikka.
2. Haasteisiin saa osallistua vain omilla runoilla. Tekijänoikeuksia kunnioitetaan.
3. Lukijoiden vinkit, suositukset ja runo-esittelyt ovat tervetulleita. Nämä eivät kuitenkaan liity viikoittaisiin haasteisiin. Muiden kuin omien runojen esittelyn yhteyteen liitetään asianmukaiset, mahdollisimman tarkat tiedot mahdollisesta siteeratusta materiaalista. Näistä annetaan tarkempia ohjeita blogin kehittyessä.
4. Osallistujia kannustetaan rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit.
5. Sääntöjä muokataan tarpeen tullen. Muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.
Savi,ei kai sentään... Satujen hölmöläiset ainakin ovat naurettavia ja kömpelöitä, eivät erityisen onnellisia. Kepeää asennetta onni kyllä tarvitsee ja runossasi on siitä oiva säe: "esineet olisivat muuttuneet leluiksi, asiat helpoiksi".
Siksi tämä.
Ja muutenkin...
Sirpa ja Merja, huomenta!
Onnellinen on hölmö, tyhmä, ilman ajatuksia. Kun ajattelee, ahdistuu, siispä onnellinen ihminen ei ajattele. On hölmö. Onnellinen ihminen ei koe niin voimakkaasti, ei ole kokenyt kamaluuksia, sillä jos on kärsinyt ei voi olla onnellinen. Koskaan.
Tällaisia tuli mieleen, kun savi esitti tuon kysymyksen.
Oikeastaan jo käsitteenä onni, onnellisuus kätkee pysyvämmän olotilan merkityksen (musta tuntuu, mutumutu) ja siihen mää en usko. Hetkittäisiin ilon loiskahduksiin kyllä. Tai pysyväänkin onneen ehkä sitten, mikäli kykenee pitämään mielensä kurissa jonkin zen-mestarin tapaan, sillä mielenrauha on onnea jos mikä.
Hm, onnellisuus kai länsimaissa liitetään haaveisiin ja tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen. Onnea on... se punainen tupa ja perunamaa, esimerkiksi. Ja unelmien kautta tavoitettava onni kaikkoaa - kohta kun sen on saavuttanut, tulee tilalle jokin muu toive. Eikös itämaisessa filosofiassa kiepsauteta asetelma toisin päin: onnellinen on se, joka on luopunut tavoittelemasta ja haaveilemasta, se joka on _tyytynyt_ nykyhetkessä?
Onnen julistaminen herättää kateutta, siksi on helpompaa katsoa nenän vartta pitkin ja pitää onnellista tyhmänä. Onnen julistaminen voi herättää katkeruutta, jos oma elämä on solmussa. Suuren onnen julistuksen äärellä kuulijalta usein unohtuu se, että myös onnellisen ihmisen elämässä voi olla hankaluuksia.
Jos tehtäisiin lista asioista, joista ihmiset tuntevat suurinta onnea, niin varmaan siihen kertyisi monia sinänsä yksinkertaisia asioita. Luulisin ihmisen kohtaavan vain harvoin todella järisyttäviä onnentunteita, mutta monista pienistä arkisista onnenhetkistä voi kertyä paljon onnellisuutta ihmisen elämään. Onkohan siitä arjen onnesta helpompaa puhua, kun arjessa on mukana usein myös varjoja?
Eikös suomalaisessa kansanperinteessä ole ollut vallalla käsitys, että maailmassa on onnea vain rajallinen määrä ja sitä ei riitä kaikille yhtä paljon. Aika surullinen näkemys.
Tuohon, mitä pillereillä kaupataan, niin en käsitä sitä onneksi, vaan sellaiseksi tunteeksi, joka vie terän aisteilta ja tunteilta. Ei siis onnellisuuspillereitä.
Totta kai kärsinyt ihminen voi olla onnellinen, mutta kyllä välillä kuulee kerrottavan jostakusta, että "kyllä senkin hymy siinä hyytyy, kun saa maistaa vähän elämää" tms.(kärjistys). Ikään kuin kärsimykselläkin olisi mitta, milloin se on riittävää. Muille riittävää, siis. Vasta sitten on lupa sanoa "olen elänyt".
En tiedä. Eri käsitteitä ylipäänsä, merkitsevät ihmisille eri asioita.
Tuo Luken esille tuoma "tyytyminen nykyhetkeen" on varmaan jotain sellaista, mitä ajoin takaa. Sellaiseen ihmiset eivät tunnu uskovan. Totta kai pitää olla unelmia, toiveita, mutta ei nykyhetken kustannuksella. Totta kai menneessä on tapahtunut kaikenlaista ja tulee taas tapahtumaan, mutta kyky nauttia tästä hetkestä -se tuntuu olevan vaikeaa. Ja jos se onnistuu, sitä ei voi hehkuttaa, heti kohta joku tulee taas sanomaan, että odota vaan...
Onni on niin henkilökohtainen asia, eikä siinä ole yleispätevää totuutta. Ehkä se tekee ylipäänsä onnesta puhumisen vaikeaksi, sillä ihmiset eivät usko toisiaan? Onni on niin erilainen eri ihmisille.
Totta, Tui! Onnellisia kadehditaan, onnettomat tulevat onnellisen vierellä vieläkin onnettomammiksi, ellei onnellinen pyri jakamaan onnestaan (mitä ikinä lie tarkoitankaan?) ja lisää siten omaa onneaan...no niin, "se tyrkyttää" onneaan, se perkeleen onnellinen"...tossa sitä asennetta. :D
Mutta kuitenkin, jostain syystä tuo, mitä Tui sanoi vanhaa mukaellen, kuulostaa todelta. Kell onni on...jne.
Aina on ympärillä onnettomia ihmisiä, siis älä näytä omaa onneasti. Älä iloitse jostain (esim raskaudesta, rakkaudesta, rahasta, työpaikasta, onnistuneesta sädehoidosta jne), koska jollain toisella ei ole samaa onnea.
Onnellisuutta pidetään ylpeilynä.
Parempi olla tuskainen, angstinen, kyyninen, humoristinen -se on sallitumpaa. Sitä pidetään inhimillisempänä.
Näin siis minä ajattelen, en kuvittele, että muut näkisivät asian samalla tavalla.
Kuten Susu sanoi, usein arvostetaan kyynisyyttä ja angstisuutta, se on muka osoitus todellisesta ajattelusta. Olisikohan näin? Eikö tiukempaa ja vbaikeampaa elämänasennetta osoita, jos yrittää nähdä onnea ja iloa ympärillään ja luoda sitä itsekin muille? Eikö kyynistyminen ole aika helppo ratkaisu käsitellä ongelmia? Positiivinen suhtautuminen, onnellisuus on paljon vaikeampaa. Sopii kokeilla.
Mutta oikeastihan on niin, ettei onnea voida määritellä. Minun onneni ei ole sinun onnesi, se mikä tekee sinut onnelliseksi ei vaikuta minuun. Onni on subjektiivinen kokemus, kollektiivista onnea voi kokea harvoin. Ehkä monet eivät halua kertoa onnestaan ja onnellisuuden hetkistä, koska eivät halua kuulla "haloo pahvi, rauhallinen kahvituokio lehden ääressä ei ole onnea, se ei ole näkyvää eikä sillä voi brassailla lehdissä".
Toisaalta kun aloitan kirjoittamaan tekstiä, haen, tai siihen joukkoon tulee väistämättä ristiriitoja, aika helposti angstia ja kyynisyyttä, sillä pelkän ilon tai onnen ilmaiseminen tekee runoni entistäkin pliisuimmiksi. Kirjoittaessa on välttämätöntä tuoda valoja sekä varjoja, jotta syntyisi jännitteitä, ja sanoja! Silti, epäilen tekstini menevän voittopuolisesti sinne varjojen puolelle, miksi? En tiedä.
Mutta yleisesti puhumisen ja olemisen tasolla, kell (t)onni on se onnen kätkeköön.. ja sitä rataa.
Oletteko koskaan lukeneet scifi-teosta, jonka tunnelma ei olisi kyyninen tai ahdistava? Nykyuhkien valossa (varjossa) on ymmärrettävää että scifi-kirjallisuus, mikä voittopuolisesti tulevaa käsittelee, on kyynisyyden ja angstin täyttämää. Joskus mietin, että olisipa edes yksi kirja, mikä herättäisi toivoa...olisiko toivo parempi siellä eväsrepussa kuin kyynisyys, kun funtsii ihmsikunnan tulevaisuusurakkaa?
Onnellinen, onnellisempi, onneton?
En juuri lue scifiä, en saa genrestä otetta. Pitemmällä tähtäimellä positiivinen asenne on parempi, onhan sen antama sisäinen tunne kuitenkin eheyttävä.
Toivoa herättävä kirja? Paha kysymys, pitää miettiä.
Optimismia ja toivoa, onneakin, voi olla pintapuolisesti tylyltä vaikuttavassa maisemassa. Esim. Margaret Atwoodin Oryx ja Crake (kai scifiksi luokiteltava?) on jollain tavalla optimistinenkin...
Kiitos Varsulille runosta!
runosi on todellinen onnellisuuden vastakohtaruno. Hyvin rakennettu teksti.
Loistava aihe, josta voisi kirjoittaa miten paljon tahansa; onnellisuus, optimismi, pessimismi, kaamoskansa, musiikin vaikutus psyykeen. Valitsin näkökulmaksi synnynnäisen optimismin ja tyytyväisyyden, vastakohtana väite "Ilo ilman viinaa on teeskentelyä".
http://ritamentor.blogspot.com/2006/08/syntymhumala.
Itselleni sekä Laineen biisisanoitukset että hänen proosansa ovat olleet tärkeitä. Hänen etenkin Baddingia varten valmistamansa rokkilyriikat olivat aikoinaan rajoja murtavan rohkeita ja vaikka olenkin nuorempaa polvea, Fiilaten ja höyläten on rohkeudessaan yhä punastusta aiheuttavan railakas ("mentiin painimalla kyökkiin /tultiin takaperin halliin /sain herkkuja sormiin /ne pyyhin salin seiniin"). Esimerkiksi Bensaa suonissa taas on Gösta Sundqvistin Teuvon henkinen edeltäjä. Laineen myöhempää tuotantoa puolestaan leimaa minun kokemusmaailmassani tietty seesteisyys, syvä kosketus elämän peruskysymyksiin. Väriliitujen nostattaman usvan leijailu lapsen piirroksen yläpuolella on pureutunut syvälle mielikuvamaailmaani.
Näin hän on koskettanut minua.
Tässä toiseni:
Kuvaus onnellisesta ihmisestä tai Onnesta itsestään, ehkä.
Isopeikko, kuvahaastettakin on mietitty ja kuvia valkkailtu Runotorstaihin. Valokuvatorstaista en osaa sanoa, sitä kannattaa kysyä Marialta sillä puolelle. Tuskinpa kuitenkaa lässähtäisi, näiden torstaiblogien on tarkoitus yrittää todellakin haastaa osallistujansa mukavalla tavalla, miettimään annettua aihetta eri näkökulmista.
teeman puitteessa.