Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Viikottain vaihtuva haaste - sana, kuva, teksti - houkuttelee kirjoittajia osallistumaan omalla runollaan.
Kategoriat
21.08.2008 - 00:05


Runotorstai palaa kesälomilta uusin innoin ja haastaa teidät kirjoittamaan keskeneräisyydestä. Valokuvatorstaihin voi kuvata samaa aihetta.

Runoiloa kaikille!

PS. Moni on jo varmaan huomannutkin, että täällä toimituksessa ollaan hieman kesäterässä edelleen: keskeneräinen oli aiheena jo viime marraskuussa eli haasteessa numero 68. Pahoittelen päällekkäisyyttä, mutta ehkäpä keskeneräinen todella on nimensä veroista ja aihetta voi jatkaa toisenkin kerran. Tuima

Huom. mm. Blogpotin käyttäjät! Muistakaa, että kaikille kommentointihalukkailla ei ole googletiliä eivätkä he näin ollen kykene lähettämään kommenttejaan, jos henkilöllisyyden valinnassa on mahdollisuuksina ainoastaan Google/Blogger tai Open ID.


Osallistujat keskiviikkona 27.8.

42. Muoriska: Muoriskan kammari
41. Unelmikko: Astelen, katselen... ihmettelen
40. Alcinoe: Ajan sirpaleet
39. jl: Virtaavat ajatukset


Osallistujat tiistaina 26.8.

38. Annifanni: Peräkammari
37. Ruoho: Ruohonvihreä tikapuuhermosolukko
36. Paula: Harmaita aavistuksia


Osallistujat maanantaina 25.8.

35. Isopeikko: Isopeikon sanavarat
34. Katti: Katti, kissa ja koiruus
33. Hihat: Pitkä siima
32. Natalia: Kirjoittaminen on meditaatiota
31. Utukka: Utua 2


Osallistujat sunnuntaina 24.8.

30. 1-Sivusta: Sivusta
29. Arleena: Arleenan sanomat
28: Puujalka: Puujalka (täydennetty runosarja)
27. Tipitii: Enkelin päivä
26. Sirokko: Lapiolla hiekkaa
25. Kuura: Puhut vuosista ja peloista


Osallistujat lauantaina 23.8.

24. Utuinen: Utua
23. Marjaisa: Arvoitus
22. Puujalka: Puujalka
21. Juuri, juuri niin: Juuri, juuri niin, tai pääjuuri


Osallistujat perjantaina 22.8.

20. Leijonainen: Leijonainen
19. Emppu: Keskeneräinen päiväkirja
18. Fotomontaasi: Fotomontaasi
17. John: Kuvittele

Osallistujat torstaina 21.8.

16. Itkupilli: Kyynelkanava - *Itkupilli tilittää*
15. Pienikoila: Pienen koilan päiväkirja
14. E-Malmsted: Dol`ores & Desireè
13. Poplar: Puiden lapsi
12. Ritviecav: Ummet ja lammet
11. Mymskä: Toisaalta ja toisaalta II - The Return
10. Winnie: Winnien blogi
9.   Hallatar: Hallatar
8.   Tommi: Katson ulos ikkunasta
7.   Susupetal: SusuPetal - RunoSaari
6.   Muskeli-Netta: Sonettaja Lauralta
5.   Mummy: Mummy's
4.   Lachesis: Sanojen takana, musiikin reunalla
3.   SusuPetal: SusuPetal
2.   Oh-show-tah hoi-ne-ne: Oh-show-tah hoi-ne-ne
1.   Sivuaskel: Sivullisen askeleita


sivuaskel kirjoitti 21.08.2008 - 07:01
Kes kene räinen
Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti 21.08.2008 - 08:08
iHMiNEN

Huomenta, hyvää ehtyvää kesää & saapuvaa syksyä
Runotorstailaisille sekä osallistujille!

Itella Scriptum.
Syyskuun lopulla alan kommentoimaan suoritteita.
Eli kun siirryn talviruokintaan ja laajakaistaan.
Harmaasusi
SusuPetal kirjoitti 21.08.2008 - 08:24
Tervetuloa takaisin lomalta, toivottavasti kesä oli inspiroiva.

Mukana ollaan haasteessa.
Lachesis kirjoitti 21.08.2008 - 09:07
Syksyn ensimmäinen päivä.
Mummy's kirjoitti 21.08.2008 - 09:50
Mukavaa kun palasitte, on taas joka viikko jotain odotettavaa!
Mukana...
Muskeli-Netta kirjoitti 21.08.2008 - 10:03
Syksy saa, niin runotkin.
SusuPetal kirjoitti 21.08.2008 - 10:07
RunoSaari mukana.
Tommi kirjoitti 21.08.2008 - 10:38
Täälläpä tämä tämänkertainen keskeneräinen.
Hallatar kirjoitti 21.08.2008 - 11:26
Noin minuutissa väkerrettyä.
Aika keskeneräistä... =)


winnie kirjoitti 21.08.2008 - 14:19
Millaisena haluat sen nauttia:

Keskeneräisenä, raakana, täyteläisenä
suolalla ja sitruunalla...

Oh, kirpeää syksyä kaikille

t.Winnie
Mymskä kirjoitti 21.08.2008 - 15:11
Tällaisella mukana.
Ummet ja lammet/Ritviecav kirjoitti 21.08.2008 - 18:16
Keskeneräinen voi olla monen laista.
Poplar kirjoitti 21.08.2008 - 20:41
Hyvää alkavaa syksyä kaikille!
E kirjoitti 21.08.2008 - 22:24
Keskeneräinen, E-Malmsted
Pienikoila kirjoitti 21.08.2008 - 23:10
http://pienikoira.wordpress.com/2008/08/21/keskenerainen/
Itkpilli kirjoitti 22.08.2008 - 01:04
Onneksi vielä keskeneräsitä. ;)
John kirjoitti 22.08.2008 - 11:20
Tervetuloa lomalta! Kiva kun on taas jotain mikä rytmittää työviikkoa.
Ja mullahan on miljoona asiaa aina kesken :)
Fotomontaasi kirjoitti 22.08.2008 - 12:20
keskeneräinen elämä...
Emppu kirjoitti 22.08.2008 - 14:54
Osallistuisin haasteeseen runolla: Keskeneräinen koodi
Leijonainen kirjoitti 22.08.2008 - 15:48
Tässäkin runo, kesken kai sekin, mutta aihe ainakin.
Juuri, juuri niin kirjoitti 23.08.2008 - 04:12
http://utukka.wordpress.com/2008/08/23/keskenerainen-runotorstai-98/
Puujalka kirjoitti 23.08.2008 - 07:57
Vielä emme ole parkaisseet
marjaisa kirjoitti 23.08.2008 - 14:00
Runo Keskeneräinen matka. Uutena täällä runotorstaissa mukana.
Utuinen kirjoitti 23.08.2008 - 15:40
http://utuinen.vuodatus.net/blog/1493552
marjaisa kirjoitti 23.08.2008 - 16:37
Mitähän olen tehnyt väärin. En saa runoani, jolla osallistuisin näille sivuille, linkitettyä tänne. Voisitteko neuvoa. Olen aika tumpelo tietokonehommissa.
marjaisa kirjoitti 23.08.2008 - 21:30
Jokohan nyt tämän runon jättö tänne onnistui.
Tuima kirjoitti 23.08.2008 - 23:33
Hei, Marjaisa, ja tervetuloa mukaan! Olet toiminut ihan oikein: lähetät vain tänne linkin runoosi, mieluiten pysyvän linkin eli sen joka menee suoraan runopostaukseesi ja sitten minä tai joku muu Runotorstain toimittaja laittaa linkin tuonne listaan. Pysyvä linkki näyttää blogissasi löytyvän, kun klikkaat postauksesi nimeä, silloin osoitepalkista löytyy tuo pysyvå osoite eli permalinkki. Maalaa osoite ja kopioi, liitä se sitten täällä kommenteissa Kotisvusi osoite -kenttään.
Kuura kirjoitti 24.08.2008 - 01:25
<3 Olen kaivannut tätä.
Sirokko kirjoitti 24.08.2008 - 12:37
Toivottavasti loma ei jäänyt keskeneräiseksi, tervetuloa takaisin.
Mukana keskeneräisin ajatuksin.
tipitii kirjoitti 24.08.2008 - 12:51
Tässä taas jotain väkerrystä. Oli hauska jälleen kirjoitella.
Puujalka kirjoitti 24.08.2008 - 14:28
Puujalka on tehnyt toisen runon saman osoitteen alle.
arleena kirjoitti 24.08.2008 - 14:59
Ei koskaan tule valmista, aina jää kesken
puujalka kirjoitti 24.08.2008 - 18:47
kolmas ja neljäskin runo puujalalla samassa osoitteessa
1-Sivusta kirjoitti 24.08.2008 - 22:59
Täällä taas.
utukka/utuinen kirjoitti 25.08.2008 - 00:02
UTUA on haihtunut vahingossa."Keskeneräinen"on Utua2 ssa. Sohttp://utukka.blogspot.com/2008/08/keskenerinen-runotorstai-98.htmlri!
Natalia kirjoitti 25.08.2008 - 11:35
Ei tuosta kyllä ihan runoa syntynyt, mutta inspiroiduin aiheesta silti.
Natalia kirjoitti 25.08.2008 - 11:36
Ei kun siis... annoin äsken väärän linkin.
Hihat kirjoitti 25.08.2008 - 15:25
Keskeneräisyys on matkalla oloa.
Katti kirjoitti 25.08.2008 - 16:04
Ensimmäinen runotorstain runo.
Isopeikko kirjoitti 25.08.2008 - 18:43
Peikon hommat on vielä vähän kesken.
Paula kirjoitti 26.08.2008 - 15:50
Paluu töihin lomalta sujuu runollisissa merkeissä. Voisin ryhtyä täysipäiväiseksi runoilijaksi.
ruoho kirjoitti 26.08.2008 - 19:54
vanhaksi ei kannattaisi tulla, jos mummoja uskotaan... ;-)
annifanni kirjoitti 26.08.2008 - 20:46
Keskeneräisyys
jl kirjoitti 26.08.2008 - 21:32
Mukana - vaikka valmiin runon saaminen paperilta nettiin meinasi jäädä keskeneräiseksi prosessiksi ;)
Alcinoe kirjoitti 27.08.2008 - 20:01
Pitkästä aikaa minäkin.
unelmikko kirjoitti 27.08.2008 - 20:44
Tuli kiire keken kaiken Hyvää syksyn alkua Runotorstailaisille ja kaikille osallistujille!
muoriska kirjoitti 27.08.2008 - 22:19
Viime metreillä mukaan kilvoitteluun
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sääntöjä

1. Runotorstai on runoja lukevien ja kirjoittavien ihmisten kohtauspaikka.

2. Haasteisiin saa osallistua vain omilla runoilla. Tekijänoikeuksia kunnioitetaan.

3. Lukijoiden vinkit, suositukset ja runo-esittelyt ovat tervetulleita. Nämä eivät kuitenkaan liity viikoittaisiin haasteisiin. Muiden kuin omien runojen esittelyn yhteyteen liitetään asianmukaiset, mahdollisimman tarkat tiedot mahdollisesta siteeratusta materiaalista. Näistä annetaan tarkempia ohjeita blogin kehittyessä.

4. Osallistujia kannustetaan rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit.

5. Sääntöjä muokataan tarpeen tullen. Muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.

 

Osallistumisohjeet
Voidaksesi osallistua, sinulla on oltava oma blogi. Kirjoita annetusta haasteesta runo blogiisi, julkaise runo, kopioi runopostauksen pysyvä osoite. Ilmoita Runotorstain kyseisen haasteen kommentteissa osallistumisestasi ja liitä runosi pysyvä osoite kommentin Kotisivun osoite -ruutuun. Osallistumisaikaa on viikko eli seuraavaan keskiviikkoon asti.

Ongelmissa voit kääntyä puoleemme joko Runotorstain kommenteissa tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse:
torstaiblogit ät gmail piste com.