Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Viikottain vaihtuva haaste - sana, kuva, teksti - houkuttelee kirjoittajia osallistumaan omalla runollaan.
Kategoriat
30.05.2006 - 21:08

Runotorstain ensimmäiseen aiheeseen uusi, uudistuminen on tähän mennessä tarttunut jo 35 kirjoittajaa hyvin erilaisilla kirjoituksilla. Luin äsken uudemman kerran kaikki läpi ja olin - jälleen - hyvin vaikuttunut teksteistä. Minulla oli vahva tunne, että luin uudenlaista runokokoelmaa. Mutta millä nimellä voisi kutsua tällaista verkossa ilmestyvää yhteisöllistä ja muuntuvaa runojen kokoelmaa, jota jokainen halukas voi halutessaan täydentää? Olisiko kenelläkään ehdotuksia?

Lukiessani jaottelin runoja karkeasti eri teemojen alle. Aihetta uusi, uudistuminen oli käsitelty monista eri näkökulmista: syntymä, lapsi, nuoriso, kohtaaminen, rentoutuminen, ero, suru/kuolema, kasvu, uudelleensyntyminen/itsensä uudelleen luominen, uudistumisvaatimus ja sen kieltäminen, luonto (puut), aamu, kesän tulo. Mukana oli myös hakukoneruno sekä yhä uusiin tulkintoihin antautuvia runoja. Pari kirjoitusta lähestyi aihetta "runottomasti"  pohdiskellen kirjoituksen syntymistä sekä käsitteitä uusi/uudistuminen. Uutta ja uudistumista oli käsitelty lämmöllä, kapinoiden, mietiskellen, humoristisesti, kieltäen, vaatien, tulkintoja paeten. Mielenkiintoisesti ja ajatuksia herättävästi. Yksikään kirjoitus ei jättänyt minua lukijana kylmäksi. Kiitos teille kirjoittajat!

Suunnittelin liittäväni tähän kirjoitukseen linkkejä eri runoihin, mutta en haluakaan olla tällä kertaa valikoiva toimittaja. Kierrelkää runoissa, lukekaa, nauttikaa, kommentoikaa, tehkää löytöjä.

Uusi aihe annetaan ylihuomenna Runotorstain lisäksi myös Valokuvatorstaissa!

Tui

Lisäys 31.5.

Runotorstai näyttää myös synnyttäneen uusia keskustelunaiheita: joissakin blogeissa on virinnyt aktiivista keskustelua runojen saamien kommenttien ja kritiikkien pohjalta. Olemme nähtävästi ainakin ensimmäisellä viikolla onnistuneet yhdessä tavoitteessamme: Runotorstaissa on torstaisin juhlat, joista lukijat siirtyvät jatkoille muihin blogeihin.


**************************************************************************************************************

Runotorstain ylläpitäjät ovat Maria ja Tui.

tuulisuoja kirjoitti 30.05.2006 - 22:55
Idea siis toimii! Minulla on ystävä, joka joskus heittää sanan, josta toivoo minu kirjoittavan. Sataa sanoja, sataa teemoja! Hienoa! Kiitos Maria ja Tui! Tämä on verkottumista parhaimillaan. Runo ruokkii toista, kuva kuvaa.
p.s. väsäsin teemasta muunnelman, toisen.
tuulisuoja kirjoitti 30.05.2006 - 22:58
Se nimi unohtui. Miten olisi 'Runoverkko'?, verkossa ollaan ja verkotutaan, verkon silmät silti suurina ja avoimina.
Che Kafkakoski kirjoitti 30.05.2006 - 23:13
Löytyi vielä kattavampi linkki; suomen kielen 10 000 yleisintä sanaa! Täältä pesee: http://www.verbix.com/documents/wordfrequency_fi.htm
Tui kirjoitti 31.05.2006 - 07:35
Runoverkko on aika hyvä. Kokevatkohan muut yhden aiheen ympärille kerääntyneet runot kokoelmaksi? Minulla ei ollut siitä ennakkoajatusta, mutta runosta toiseen siirtyessä ajatus muodostui.

No luulisi ettei meiltä ideat hetikohta lopu, kun käydään Che Kafkakosken mainostaman yleisten sanojen listan kimppuun :)
Kirsi kirjoitti 31.05.2006 - 11:40
Runotorstain idea on mahtava ja tuntuu toimivan :) Nyt toivoisin vain että osallistujat kävisivät enemmän kommentoimassa myös muiden runoja. Kuitenkin ne kommentit, rakentavat palautteet ja se että joku vaivautuu käydä lukemassa, tekevät kirjoittamisesta ja osallistumisesta paljon antoisampaa.
Iines kirjoitti 31.05.2006 - 13:16
Verkko on tietysti hieno juttu ja lisää runonkirjoittajien yhteenkuuluvuutta. Verkko on kuitenkin reikäinen, ja tämä reikäisyys lienee sen ainoa haitta, jos tarkkaan halutaan analysoida tilannetta.

Mieleeni tulee väkisinkin yksi blogi, jossa kaikki runot ovat peräkkäin aina yhden haasteteeman alla.... Mahdotonta? Tai kaikki kuvat? Tai sekä kuvat että runot?

Iines kirjoitti 31.05.2006 - 13:18
Täydennys: runot olisivat silti kirjoittajan omissa blogeissa kommentointia ja palautekesksutelua varten, ja tämä oma koosteblogi sisältäisi vain runot. Se olisi siis runokokoelma.
Tui kirjoitti 31.05.2006 - 14:20
Sitä voisi kyllä ajatella. Toinen mahdollisuus olisi tietysti julkaista ne täällä Runotorstaissa omalla sivullaan. Mietimme Marian kanssa asiaa. Luvan julkaisuun tarvitsemme jokaiselta kirjoittajalta erikseen ja runon yhteydessä täyttyy olla tekijätieto sekä linkki kirjoittajan blogiin. Mietimme asiaa, mutta lisä kommentteja eri kirjoittajilta olisi mukava saada.
sikuri kirjoitti 31.05.2006 - 18:39
Ensimmäinen kierros on varmaan vähän kokeiluluontoinen. Osallistuminen vilkasta. Odotamme innolla uutta aihetta. Lähdetään hei uudelle puhtaalle sivulle mahdollisista virheistä vaarin ottaneina. Tarvittiinkos tässä muita pilkkuja?
Iines kirjoitti 31.05.2006 - 23:47
Ihan vaan semmonen asia, että minun uusiutumisrunoni perässä oli peräti 35 kommenttia... Jos kerran keskustelusta puhutaan, niin oisko tuo ollut aihetta myös mainita? Enpä taida enää osallistua.
Tui kirjoitti 31.05.2006 - 23:54
Lisäsin linkin sivuusi.
Tommi kirjoitti 01.06.2006 - 00:15
Toisinaan kommentit ovat tässäkin ketjussa niin yllättäviä ja outoja, että alan nauraa. Itkukaan ei ole kaukana.
Tui kirjoitti 01.06.2006 - 07:34
Tarkennuksena vielä: keskustelulinkit oli alun perin tehty niihin löytämiini postauksiin, jotka jatkoivat uudella kirjoituksella Runotorstain viime viikon aiherunojen kommenttien ruotimista. Viittaukset eivät siis liittyneet runojen herättämään keskusteluun vaan kommentointien herättämään.
Iines kirjoitti 01.06.2006 - 09:15
Kiitos Tui! Ja muuten ajattelen niin, että ihmisten tulisi rohkeammin kertoa tunteensa. Jos ne yllättävät jonkun, se on vain hyvä. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sääntöjä

1. Runotorstai on runoja lukevien ja kirjoittavien ihmisten kohtauspaikka.

2. Haasteisiin saa osallistua vain omilla runoilla. Tekijänoikeuksia kunnioitetaan.

3. Lukijoiden vinkit, suositukset ja runo-esittelyt ovat tervetulleita. Nämä eivät kuitenkaan liity viikoittaisiin haasteisiin. Muiden kuin omien runojen esittelyn yhteyteen liitetään asianmukaiset, mahdollisimman tarkat tiedot mahdollisesta siteeratusta materiaalista. Näistä annetaan tarkempia ohjeita blogin kehittyessä.

4. Osallistujia kannustetaan rakentavaan keskusteluun. Blogin ylläpitäjällä on oikeus poistaa asiattomat kommentit.

5. Sääntöjä muokataan tarpeen tullen. Muutoksista ilmoitetaan blogin etusivulla.

 

Osallistumisohjeet
Voidaksesi osallistua, sinulla on oltava oma blogi. Kirjoita annetusta haasteesta runo blogiisi, julkaise runo, kopioi runopostauksen pysyvä osoite. Ilmoita Runotorstain kyseisen haasteen kommentteissa osallistumisestasi ja liitä runosi pysyvä osoite kommentin Kotisivun osoite -ruutuun. Osallistumisaikaa on viikko eli seuraavaan keskiviikkoon asti.

Ongelmissa voit kääntyä puoleemme joko Runotorstain kommenteissa tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse:
torstaiblogit ät gmail piste com.